Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
25.01.2007 - 14:55

Sain eilen huovutettua tossut itselleni. Lankana oli virolainen hahtuva, ja koska olin kuullut sen huopumisominaisuuksien olevan hyvät, neuloin tossuista todella reilut. (Verrattuna pirtin kehräämön hahtuvasta tekemiini tumppuihin) Mittaa neulotulla tossulla oli sekä pituuden että leveyden puolesta noin tuplat omaan jalkaani nähden. (Ja M uskoi saavansa itselleen tossut) Koneesta tultuaan tossut olivat noin pienen viisivuotiaan kokoa. Argh! Tätä seurasi armoton kiskominen, vesipullon päälle venyttäminen ja lopuksi: jalkaan kiskominen. Aaahh. Ajatuksena oli alunperin tehdä mukavasti kantapäätäkin lämmittävät tossut, onnistuinkin tekemään clogsit! Jippii! Alkuperäisen suunnitelman mukaan saattaa nämä päätyä vielä väripataan, ja tuunaustakin on luvassa, julkaisen silti kuvat tossuista ja ohjeen niihin nyt. Vastuuta onnistumisesta en ota. ;)

Hahtuvatossu poseeraa

Huopatossut virolaisesta hahtuvasta, kärjestä aloittaen neulotut.
Koko: venytelty 37 jalkaan.

Aloita luomalla 12s figure eight cast-on tekniikalla. Jaa silmukat neljälle puikolle. Lisää silmukoita aluksi nauhalisäyksen tapaan (vrt nauhakavennus): reuoissa toinen (1. ja 3. puikko) tai toiseksi viimeinen (2. ja 4. puikko) silmukka neulotaan sekä etu- että takareunastaan, kunnes silmukoita on 24.
Sitten aloita sädelisäykset (vrt. sädekavennus), lisäys jälleen neuloen 1s sekä etu- että takareunastaan, seuraavan kaavion mukaan:
*2o lis 2o lis* koko kerros 1 välikrs
*3o lis 3o lis* 2 välikrs
*4o lis 4o lis* 3 välikrs
*5o lis 5o lis* Nyt jokaisella puikolla on 14s. (Jatka tarvittaessa lisäyksiä, jos teet isomman tossun)

Neulo sileää kunnes pituus kärjestä 30cm (24cm lisäysten jälkeen), tai arvioi milloin 2/3 tossun pituudesta on valmis (minun tossut = 2xjalan pituus)

Kantapää: Kiilakantapää wrap & turn -tekniikalla: (12s keskellä)
Varaa kantapäälle kahden puikon silmukat.
Kantapääkiilan kavennusosa
Neulo ensin kaikki oikein paitsi viimeinen s. Ota lanka työn eteen (kuin neuloisit nurjan silmukan), ja nosta viimeinen s neulomatta, käännä työ. Nosta 1. s neulomatta (nyt lanka kiertää silmukan) ja neulo nurjaa kerroksen loppuun, jätä viimeinen s neulomatta. Siirrä lanka työn taakse (kuin neuloisit oikean silmukan), nosta viimeinen s neulomatta, käännä työ. Jatka näin kunnes keskellä on 12s.
Kantapääkiilan levennysosa: Neulo siten että joka kerroksella neulot yhden uuden s takaisin työhön. Neulomatta poimittu s ja sen ympäri kiertävä lanka neulotaan yhteen. Tämän lisäksi lanka kierretään kuin kantapääkiilan kavennusosassa seuraavan silmukan ympäri, jatkossa nämä silmukat + 2 silmukkaa kiertävää lankaa neulotaan yhteen.

Neulo vartta vielä 15krs ja päättele silmukat.
Halutessasi päättele kärjessä lanka kirstäen löysiä silmukoita aloituksen kohdalta. Nämä huopuvat todennäköisesti kyllä siistiksi, mutta kärki on tossussa kuluva kohta, pieni lisätuki ei liene pahitteeksi.

Hahtuvatossut, neulottuna       Hahtuvatossut, jalka mallina

Huovuta tossut lopuksi pesukoneessa. Itse huovutin ensin 40 asteen pikaohjelmalla (kuvittelen näin estäväni kappaleen yhteenhuopumisen) ja sitten 60 asteen täyspitkällä ohjelmalla (vähempikin olisi varmasti riittänyt, kuten postauksen alku antaa ymmärtää).

Hahtuvatossut, huovutettuna2      Hahtuvatossut, huovutettuna

Koristele jos haluat, käytä ylpeänä! :)
Ja kerrothan jos ohje on joltain osin puuttellinen tai epäselvä...

Vilma kirjoitti 25.01.2007 - 15:58
Vähänkö on hienot!!! Istuu jalkaan loistavasti, kuin valetut (tai oikeestaanhan ne onkin tavallaan muotoiltu suoraan sun jalkaan, heh :D).

Kiitos ohjeesta, nyt tais löytyä sopiva käyttökohde mun lopuille virolaisilleni. Tänks! :)
Päivi kirjoitti 25.01.2007 - 17:41
Hienot tuli, tuskin maltan odottaa, miltä näyttää tuunattuna. Pesitkö nuo ensin 40 ja stitten 60, vai?
Päivi kirjoitti 29.01.2007 - 20:46
Paljonko sinulla on kuvia Flickrissä. Törmäsin siihen, että vaikka väitetään olevan vaikka kuinka paljon tilaa, niin se kattaakin 200 vanhinta kuvaa...:(, sen jälkeen alkaa rahastus. Täytyy vähän tutkia asiaa.
Petra kirjoitti 30.01.2007 - 01:28
Jaa, ei mulla kyllä niin montaa kuvaa oo, mutta tylyltä kuulostaa...
Sitten täytyy joko käyttää vuodatuksen omaa galleriaa tai siirtyä bloggeriin, jossa voi käyttää Picasaa...
Onko mussa Laihialaista verta? ;D "Ja määhän en maksa"
Ja se huovutusjuttu, noi lämpötilat löytyy tosta postauksen lopusta, eli juu 40 (pika) + 60 (täyspitkä).
A-K kirjoitti 04.02.2007 - 00:21
Åh, vilka fiiina tossor! Imponerad! Hur har du/ni det? Länge sedan vi hörts, känns det som!
uhoava gnu kirjoitti 08.02.2007 - 21:11
Hienot!
Minulla on kanssa hahtuvaiset jättisukat tuossa puikoilla, mutta vähän jännittää, tuleeko niistä pikkuruiset vai valtavat..
MaaritH kirjoitti 07.05.2007 - 22:13
Ääks. Tuliskos sinisestä, virolaisesta hahtuvalangasta huopikset vaippahousujen sijaan? :o
minppu kirjoitti 17.10.2007 - 18:47
ihana<3 tuleeko kantapään kavennukseen mukaan kahdenp puikon silmukat? entä miten se kantapään kavennus tapahtuu kun en oikein ymmärtänyt?:> neulotaanko jossain vaiheessa silmukoista yhteen??
 kirjoitti 06.02.2009 - 03:07
Aston Villa rode their luck at Hull City where an 88-minute own goal from Kamil Zayatte saw them leapfrog three points clear of Arsenal and into fourth place in the Premier League wow gold with a 1-0 win.

Villa had to survive Hull penalty wotlk gold appeals for a handball against Ashley Young in time added on, television replays showing that referee Steve Bennett wow gold correctly rejected the claims after consulting a linesman.

Bennett had been involved in controversy after just five wow gold minutes when American goalkeeper Brad Friedel looked to have handed Hull the initiative and threaten Villa's return to the Champions League qualifying wow gold zone.

Friedel spilled the ball under pressure from Nick Barmby and stand-in right-back Nigel Reo-Coker turned it into his own net as he attempted to wow gold clear.

But Bennett cut short celebrations at the KC Stadium -- and let Friedel off the hook -- when he ruled out the score for an wow wotlkapparent infringement by Barmby.

Zayatte's intervention from a Young cross bound for wow gold Gabriel Agbonlahor then saw Villa leapfrog Arsenal and draw level with Manchester United on 38 points -- seven adrift of leaders Liverpool and four wow gold behind Chelsea.

Stung by an on-pitch dressing down wow gold by manager Phil Brown at Manchester City last week, Hull showed five changes and a vastly improved performance.

Promoted Hull were looking for only their second win in 11 games while wow gold Villa arrived unbeaten in seven and it looked to be heading for a goalless draw when the home side suffered a cruel late blow.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Kädentaitoja ja elämää, sähköposti: pikkujuttu @ gmail (piste) com
Kävijälaskuri
Mukana

Helmikuu/Maaliskuu: Sininen, Valkoinen, Harmaa

Huhtikuu/Toukokuu: Vihreä, Keltainen, Pinkki

Kesäkuu/Heinäkuu: Punainen, Musta, Metalli

Elokuu/Syyskuu: Ruskea, Oranssi, Violetti

sivupohjat.vuodatus.net