Oikein mukavia pikkujouluja vietettiin neulojien kesken tänään kahvila La Famillessa, johon meillä oli oikein pöytävaraus. Ilmoittautuneita oli kai 18, ja ainakin sen verran oli mukanakin. Johannan blogissa on pari kuvaa.

Pikkujoululahjat vaihdettiin SNY-tyyliin, eli vastaanottaja oli nimetty. Lahjan antajaa arvailtiinkin sitten porukalla. Mua lahjoi Maarit tällä ihanalla pehmoisella paketilla:

Eli kerä ihanan pehmoista merinovilla-bambulankaa (65/35) kauniin suklaanruskeassa värissä. Fetching? Mukana oli myös Maaritin tekemä kirsikka (?) heijastin, eli marjan pintaan on pistelty heijastinlankaa. Hauska! Näillä pimeyksillä ei heijastimia voi olla liikaa...

Huvittavaa oli että Maarit oli myös mun lahjojen saaja. Eikä sekään vielä riittänyt, vaan kun olin koskikeskuksen käsityöliikkeessä, aikeissa ostaa lankaa Maaritille, oli hän siellä myös, samoissa aikeissa. En kyennyt ostamaan tuolloin mitään, mutta hypistelin tuota bambua. Maarit siis jäi mun jälkeen liikkeeseen. ;) Maaritin lanka löytyi sitten hahtuvamuodossa Pellavashopista.

Kuvassa taustalla näkyy mummin mulle kutoma villainen torkkupeitto. Joitakin vuosia sitten sain sen jouluna, edelleen ahkerassa käytössä (nyt harteillani). Tässä taas miettii miten sitä onkaan osa käsillätekijöiden ketjua, meidän suvusta löytyy kädentaitajia monessa lajissa. Ja sitten sitä itse tuntuu kuvittelevan että kaikkea tuota pitää kokeilla itse, ja sitten ei voi ostaa mitään minkä edes teoriassa voisi tehdä itse. Tavallaan sitä ajattelee että kyllä kai mäkin opin, kun muutkin on osannut...

Omaa käsillätekemistä kun muistelee, niin piirtäminen ei ollut koskaan mun juttu (kysykää vaikka äitiltä ;) ), sen hoitaa pikkusisko ja pikkuveli. Päiväkodissa tykkäsin kyllä askarrella, mutta hyvän pedagogisen tavan mukaisesti pientä perfektionistiä kannustettiin tyyliin "koita nyt säkin jo saada valmista, muut teki ton jo viime viikolla loppuun" (mutku ne muut ei piitannu et miltä se näytti...) :D Sama taisi jatkua koulussa, tahdin pikkuhiljaa nopeutuen, mutta siis jäljestä olin kyllä tarkka, edellyttäen että pidin tehtävästä. Jos en pitänyt, niin äkkiä vaan pois alta.

Eka kosketus huovuttamiseen tuli 7v iltapäiväkerhossa, jolloin kokeilin myös karstaamista. Ohjaajan mielestä karstasin kuin "vanha tekijä". Huovutin maton nukkekotiin. Huovutus ei tuolloin ollut muotia, sitä kai joskus ala-asteella vielä kokeiltiin. Karstoja käytin seuraavan kerran kesällä 2001 partioleirillä, jossa ohjasin huovutusta.

Ensimmäinen neuletyö jonka muistan on myös 7v iltapäiväkerhosta. Patalappu fammolle. Neliön malliseksi tarkoitettu lappu muistutti enemmän koiran puruluuta kuin neliötä. Nyt paljon fiksumpi ohjaaja ehdotti kainosti kankaan ompelua lapun nurjalle, se sopisi kuulemma patalappuun hyvin. (Ja sillähän ei siis ollut mitään tekemistä lämmön eristämisen kanssa... :D ) Fammo käytti uskollisesti tuota joululahjaansa, roikkuisikohan se vielä siellä keittiössä? Se täytyy kyllä kuvata jos löytyy vielä.

Kolmannella luokalla neulomani tumput olikin sitten kovassa käytössä, taisi olla punainen tumppu sinisellä peukulla ja sininen punaisella peukulla... Sen jälkeen neulominen joutui syöksykierteeseen, jopa niin että sain käsitöistä seiskan surkean neulomistaidon vuoksi. (taisi olla typeriä tehtäviä ja rumia lankoja...) Ompelu kiinnosti paljon enemmän kuin neulonta. Ysillä sitten repäsin ja yllätin opettajan neulomalla raidalliset polvisukat. Oikeesti hyvät sellaiset, oli mun jalassa pitkään. Ja numero jotain ihan muuta ku 7. Sittemmin neuloin vain tarpeeseen. Sukat kun tarvittiin, ei juuri muuta...

...Kunnes n. vuosi sitten heräsin ruususenunestani, ja nyt ei tälle harrastukselle tunnu loppua näkyvän! Siitä pitävät huolen myös lukuisat neuleblogit sekä ihanat neulovat ystävät Tampereen neuletapaamisissa. Tätä käsillätekemisen kehitystä ja iloa kirjaan tänne blogiini. Aunperin ajatuksena oli säilyttää tiedot ja kuvat käsitöistä jotka ovat päätyneet lahjoiksi, mutta paljon muutakin tänne mahtuu.